Terassitakka oli loistohankinta

Terassitakka oli loistohankinta

Schiedel KingFire –terassitakka osoittautui säältään epävakaisena kesänä niin erinomaiseksi hankinnaksi, että useat pariskunnan vieraatkin haluavat sellaisen hankkia.

Jos johonkin suomalaisen kesän suhteen voi luottaa, niin sään vaihtelevuuteen. Toimitusjohtaja Pekka Pohjalainen halusi varmistaa, että omakotitalon viihtyisällä terassilla olisi mahdollista oleskella kesäiltojen lämpötilasta huolimatta mukavasti.

–Vieraamme viihtyvät ulkona kauniina kesä- ja miksipä ei alkusyksyiltoinakin pitkään. Terassi on omiaan esimerkiksi loppukesän rapukekkereille, mutta olemme huomanneet, etteivät infrapunalämmittimetkään välttämättä riitä tuottamaan tarpeeksi lämpöä. Seinien rakentaminen terassin suojaksi taas ei oikein vastaa tarkoitustaan. Sittenhän emme enää olisi ulkona, Pekka Pohjalainen perustelee.

Elävän tulen tuomaa lisää viihtyisyyteen ei myöskään voi liioitella. Erilaisten ulkotulien suosio kasvaakin koko ajan. Pienet ja koristeelliset teräksiset ulkotulet ovat kuitenkin lähinnä koriste-esineitä, jotka eivät varsinaisesti lämmitä. – Meillä on sekä kaasu- että hiiligrilli, ruoanlaittoon emme takkaa tarvitse. Emme olleet rakentamassa kesäkeittiötä, Pekka selittää. – Mutta voihan takan hiilloksella paistaa makkaraa!

Pelkistetty ja tyylikäs

Moderniin kivitaloon ja sen pihapiiriin sopivan ulkotakan löytäminen ei ollut aivan helppoa, mutta pelkistetty ja riittävän massiivinen KingFire –terassitakka osoittautui tismalleen sopivaksi. Terassitakka hankittiin valmiiksi pystytettynä alkukesästä 2017.

–Pihapiiriimme sopivaa tummaa väriä takan pintaan olemme hieman etsineet. Nyt, kun olemme löytäneet oikean, maalaamme terassitakkamme vielä ensi kesänä.

Pekka kertoo, että terassitakka lämmittää jopa yllättävän tehokkaasti. Varsin viileänä juhannusaattoiltana sen äärellä vierasjoukko tarkeni viettämään yötöntä yötä erinomaisesti ja tuoleja piti jopa siirtää hieman kauemmaksi tulesta.

Hohkakivielementtitakka on tehokas lämmittäjä, sillä toisin kuin muut ulkotakat, se ei tuhlaa lämpöenergiaa takkarakenteen kuumentamiseen, vaan siirtää kaiken lämmön säteilemällä sinne, missä sitä kaivataan.

–Vieraamme ovat olleet niin ihastuneita terassitakkaan, että ovat innostuneet porukalla hankkimaan sellaisia koti- ja mökkipihoilleen, Pekka nauraa.

Pekka on suunnitellut jopa talvijuhlien levittämistä terassille nyt, kun käytössä on tehokas lämmittäjä. – Etelä-Suomen talvisäistähän ei tiedä. Voi olla pakkasta, mutta yhtä hyvin plussakeliäkin. Ja jos sää on ikävä, telttaseinät suojaavat, hän tuumaa.

Lisää aikaa terassielämälle

Suomalainen tyylikäs ulkokäyttöön tarkoitettu Schiedel KingFire –terassitakka pidentää terassin ja pihakeittiön käyttöaikaa kummastakin päästä kesää. Sen lämmössä on mukava nauttia pimeästä illasta aikaisin keväällä ja pitkälle syksyyn.

 

Schiedel KingFire –terassitakka toimii hyvin juhlien keskipisteenä, sillä siinä voi myös erinomaisesti loimuttaa lohta, paistaa makkaraa tai vaahtokarkkeja.

Kestävästä ja pitkäikäisestä laavakivestä valmistettuja, CE-merkittyjä KingFire -terassitakkoja on kahta mallia, KingFire M ja Kingfire XL.

Terassitakat toimitetaan valmiina paketteina. Paketeissa ovat kaikki tarvittavat osat: takan elementit, tulitiilet, tarvittavat kiinnitys- ja pinnoituslaastit sekä islantilaisesta laavakivestä valmistettava Schiedel Isokern-valmispiippu tarvikkeineen.

Schiedel KingFire -terassitakka on helppo pystyttää myös itse mille tahansa suoralle, tukevalle ja palamattomalle alustalle. Takkapaketissa on mukana yksityiskohtaiset asennusohjeet.

Schiedelin valtuuttaman asennuspalvelu hoitaa haluttaessa pystytyksen nopeasti ja ammattitaidolla.

 

Teksti: Dakota Lavento